Opiskelijan vinkit: Hakunilan parhaat palat

Sini Vanhala, 19, ihastui kotikaupunginosaansa heti ensi visiitillä. Pyysimme puolitoista vuotta Hakunilassa asunutta Siniä listaamaan muutaman suosikkiasian naapurustostaan. Niitä kertyikin aika monta.

Sini Vanhala alkoi etsiä ensimmäistä vuokra-asuntoaan syksyllä 2017. Rakennusalaa Vantaan ammattiopistossa opiskeleva määrätietoinen Sini haaveili asunnosta Kalliossa lähellä keskustaa.

”Olen kotoisin Kotkan Karhulasta Alvar Aallon suunnittelemista Sunilan taloista, joissa huonekorkeus on hiukan tavanomaista reilumpi. Ajattelin, että Kallion vanhoissa taloissa voisi olla samaa tunnelmaa”, Sini kertoo.

Keskustan kovat vuokrat saivat Sinin kuitenkin laajentamaan hakua ja hän päätyi tutkailemaan yksiötä Vantaan Hakunilassa: ”Asunto oli juuri sopivan kokoinen reilun 30 neliön yksiö, siinä oli pieni keittokomero, johon mahtui pöytä, ja mikä parasta, se sijaitsi ylimmässä 9. kerroksessa.”

Sini kertoi löydöstään tutuilleen ja ystävilleen, jotka kauhistelivat, että Hakunilahan on vähän epämääräistä seutua. Myös netin keskustelupalstoilla Hakunilaa arvosteltiin levottomaksi.

”Päätin, etten anna ennakkoluulojen ohjata minua, vaan käyn itse paikan päällä muodostamassa oman mielipiteeni”, Sini muistelee.

Pihapiirin siisteys teki Siniin heti vaikutuksen. Bussi toi melkein kotirapun eteen ja talon pihalla leikkivät lapset. Parasta oli kuitenkin näkymä, joka aukesi asunnosta yli metsien ja Kehä III:n. ”Ajattelin, että tällaisen riskin otan mielelläni. Jos en viihdy, ainahan voin muuttaa pois.”

Nyt puolentoista vuoden jälkeen Sini on edelleen tyytyväinen. Myös Sinin epäilevät ystävät ovat käyneet toteamassa, että Hakunilahan on ihan pätevä asuinpaikka.

Pyysimme Siniä listaamaan Hakunilan parhaat palat. Ajatuksena oli, että kohtia olisi pari-kolme, mutta niitä kertyikin yhteensä yhdeksän.

Sinin lista:

1. Ihanat ihmiset

”Hakunilassa on välitön tunnelma ja ihmiset ovat ystävällisiä. Pihalla tervehditään ja hississä jutellaan. Hakunilassa on erittäin aktiivinen, yli neljäntuhannen jäsenen Facebook-ryhmä, josta sain heti muuton jälkeen monta hyvää neuvoa esimerkiksi ulkoilureiteistä. Siitä tuli tervetullut olo.”

“Olen jutellut monien jo varttuneempien alkuperäisasukkaiden kanssa, eikä kenelläkään ole ollut pahaa sanottavaa Hakunilasta. Täällä asuu myös paljon lapsiperheitä, mikä vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin piristävästi. Lapsista tulee aina elämän ääniä.”

2. Hyvät kulkuyhteydet

”Minulla ei ole ajokorttia, enkä ole ajatellut sellaista edes hankkia. Julkinen liikenne Hakunilasta kaikkialle pääkaupunkiseudulle on niin hyvä, ettei autoa edes kaipaa. Keskustaan pääsee yhdellä bussilla suoraan 30 minuutissa ja busseja menee niin tiuhaan, ettei aikataulua tarvitse edes vilkuilla. Tai sitten voi ottaa bussin Mellunmäkeen ja vaihtaa metroon. Tikkurila on sekin lähellä ja sieltä pääsee lentokentälle kahdeksassa minuutissa. Peijaksen sairaalaan menee oma bussi ja jopa Leppävaaraan on suora bussiyhteys.”

3. Oven takana odottava luonto

”Muutin Hakunilaan keskellä talvea, enkä voinut täysin arvioida miltä täällä näyttää kesällä. Kevään tultua aloin sitten tutustua ympäristöön ja huomasin ilokseni, ettei minun tarvinnut patikoida kuin 15 minuuttia ja olin jo umpimetsässä.

Täällä on myös todella kaunista perinteistä peltomaisemaa. Viereisen tallin hevosia näkee laitumellaan. Se kaikki tuntuu todella hyvältä, koska olen pieneltä paikkakunnalta ja tottunut siihen, että luonto tulee melkein kotiovelle asti.”

4. Kattavat palvelut

”Oli mukavaa päästä sisustamaan ensimmäistä omaa asuntoa oman maun mukaan. Valitsin kotini väriteemaksi valkoisen, harmaan ja hopean. Ensimmäiseksi ostin uudet lakanat ja kylpyhuoneeseen harmaan maton.

Ikea ja esimerkiksi Sotka ja Tokmanni löytyvät vain muutaman bussipysäkin päästä. Myös Hakunilan oma ostoskeskus on tullut tutuksi. Sieltä löytyy esimerkiksi ruokakauppa, apteekki, kuntosali ja terveyskeskus.”

5. Piristävät värit

”Hakunila ei ole harmaa tai monotoninen. Tänne on maalattu paljon muraaleja taloihin ja muihin rakennuksiin. Varsinkin kesällä värit ovat upeita, kun luontokin on vihreä ja aurinko paistaa. Rapistunut ostarikin näyttää seinämaalausten ansiosta vähän iloisemmalta.”

6. Rennot kohtauspaikat

”Baareista voi olla monta mieltä, mutta minusta on mukavaa piipahtaa joskus lasilliselle viiniä. Sillä tavalla olen myös saanut monta moikkaustuttua. Suomi-räpin ystävänä arvostan sitä, että esimerkiksi sellaiset nimet kuin Kube, Mäkki ja Atomirotta ovat esiintyneet Hakunilan Piilopaikassa. Kaksi ensimmäistä ovat kuulemma jopa kotoisin täältä.

Baareista siistein ja viihtyisin on Viva Maria.”

7. Historia ja pullat

”Vain kivenheiton päässä kodistani on vuonna 1908 valmistunut Håkansbölen kartano, jonka pihapiiristä löytyy idyllinen kahvila ja sisustuskauppa Ruuna Café & Store. Siellä ei myydä mitään puolivalmiita sulatustuotteita vaan itse leivottuja pullia, kakkuja ja karjalanpiirakoita.

Kartano seisoo keskellä vehreää puistoa, jonne voi mennä vaikka piknikille.”

8. Liikuntapaikat

”Hakunilassa on erinomaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa. Mieluiten käyn kävelylenkeillä tai uimahallin kuntosalilla. Täällä on myös yleisurheilukenttä ja ostarilta toinen kuntosali.”

9. Näköalat ja oma rauha

”En ole kertaakaan pelännyt Hakunilassa, en edes yövuorosta palatessani. Parasta täällä on oma rauha ja upeat näkymät ylhäältä asunnostani. Niistä nautimme yhdessä Miksu-kissani kanssa.”

Etsitkö kotia? Katso Hakunilan vapaat ja vapautuvat vuokra-asunnot »