Hyvän naapurin ABC

Hymyilevät kasvot rappukäytävässä piristävät päivää. Hyvien naapurisuhteiden ansiosta yhteiselo kerrostalossa on sujuvaa ja mukavaa. Näiden niksien avulla sinusta tulee huippunaapuri!

Sokerin lainaaminen naapurilta voi tuntua jopa jännittävältä, jos naapuria ei ole kertaakaan moikannut. Jokaisesta voi kuitenkin tulla huippunaapuri, jonka seinän takana on kiva asua ja jota tervehditään pihalla. Tarpeen tullen naapuri voi olla myös korvaamaton apu.

Kysyimme pienessä nettigallupissa, millainen on hyvä naapuri. Vastaajien mielestä hyvä naapuri ottaa toiset huomioon, tervehtii, ei mekasta liikaa, on siisti sekä pitää järjestyssäännöistä kiinni.

Tervehdi itsellesi luontevalla tavalla

Pieni hymy, hei tai vaikka vilkutus ovat kaikki erinomaisia tapoja ottaa toinen huomioon. Tervehtiminen ei vaadi juttusille jäämistä, mutta sillä on suuri vaikutus ilmapiiriin. Varsinkin hississä tervehtiminen on kohteliasta, sillä samassa tilassa vietetään pieni tovi.

Osallistu toimintaan

Tehokas tapa tutustua oman kotitalon asukkaisiin on osallistua yhteiseen toimintaan esimerkiksi asukastoimikunnan puitteissa. Jos olet hyvä leipomaan tai kätevä käsistäsi, tarjoa osaamistasi muiden iloksi. Järjestä leivontailta tai pidä naapureiden kanssa yhteinen pyöränkorjausiltapäivä.

”Asuin Raisiossa ja koko rivitalo oli täynnä ihania naapureita. Kaikista tuli meidän perheelle erittäin tärkeitä. Naapurimme vei koiraa ulos, kävi ruokkimassa kaikki eläimet, vei roskat roskikseen, jos huomasi roskapussin meidän oven vieressä, kasteli kukkia ja kävivät kahvilla ja terassilla grillailemassa. Muistivat myös tärkeinä päivinä mm. syntymäpäivät, joulut ja muut. Ihanat ja välittävät naapurit ovat kultaakin kalliimpia.”

Ota muut huomioon rappukäytävässä

Rappukäytävässä kaikuu, sen tietävät kaikki. Ota naapurit huomioon varsinkin, jos lähdet aikaisin aamulla tai saavut myöhään illalla. Oven paiskominen kuuluu usein monta kerrosta ylös- ja alaspäin. Säästä myös kovaääniset keskustelut kotiin tai pihalle.

Pidä paikat siisteinä

Ylitsepursuavat jäteastiat aiheuttavat ärtymystä, samoin kuivaushuoneeseen jätetyt pyykit. Litistä pahvirasiat ja järjestä pyykkisi siististi naruille. Kaikilla on mukavampaa, kun pyykkivuorolla ei aikaa kulu toisten pyykkien siirtelyyn tai jäteastialla pahvilaatikoiden taitteluun.

Tee palveluksia vastavuoroin

Naapureihin voi tutustua yhteisten aiheiden kautta. Sovi leikkitreffit pihalle tai tarjoudu auttamaan kukkien kastelussa naapurin ollessa lomalla. Tarpeen tullen ystävälliset eleet voivat olla korvaamattomia myös itselle, jos tarvitset apua, kuten tämä vastaaja kertoo.

”Aikoinaan naapurini hoiti nuoremman poikani lastenkutsut, kun loukkasi selkäni ja jouduin sänkypotilaaksi. Hän oli myös kutsujen aikana paikalla ja varmisti, että kaikki meni hyvin sekä siivosi sotkut. Arvostan tällaista naapuruutta. Onneksi vuosien jälkeen löysin hänet jälleen, ja hän on iso osa elämääni. Kiitos hänelle!”

Tiesitkö! SATOn taloissa on mahdollisuus järjestää tapahtumia yhdessä naapureiden kanssa. Tutustu naapureihin talkoissa ja tapahtumissa

Tutustu SATOn järjestyssääntöihin