Asiakaspalvelun kysytyimmät: Naapuri metelöi, mitä voin tehdä?

Jos kerrostalossa naapurin lapset mekastavat yömyöhään pihalla tai alakerran hauva haukkuu koko päivän, ota asia ensin puheeksi asianosaisen kanssa. Jos metelöinti on häiritsevää ja jatkuvaa, tee häiriöilmoitus.

Vuokra-asunnossa normaalit elämisen äänet kuuluvat asiaan, mutta jatkuva ja häiritsevä metelöinti ei. Kun naapurista kuuluu meteliä, esimerkiksi kovaäänistä musiikkia, kannattaa ottaa asia ystävällisesti puheeksi naapurin kanssa vaikkapa seuraavana päivänä. Voi olla, ettei naapuri ole ymmärtänyt aiheuttaneensa melua.

Samoin kannattaa käydä soittamassa ovikelloa, jos naapurin koiralla on tapana haukkua, kun omistajat eivät ole kotona. Voi olla, että omistajat eivät tiedä siitä. Toimi näin, kun koira haukkuu kerrostalossa.

Toisinaan myös naapurin lapset ja heidän kovaääniset leikkinsä kiristävät hermoja ja koettelevat naapureiden välejä. On hyvä muistaa, että äänekkäätkin leikit kuuluvat päiväsaikaan normaaleihin elämän ääniin, mutta yöllinen meteli pihamaalla tai pallon pelaaminen sisätiloissa eivät kuulu kerrostaloon.

Yörauha kaikille

Kello 22–07 välinen aika on SATOkodeissa yöaikaa, jolloin taloissamme tulee kunnioittaa kaikkien asukkaiden yörauhaa. Yörauha tarkoittaa aikaa, jolloin pitää välttää kovia ääniä. Jos olet järjestämässä juhlia tai teet remonttia, joista aiheutuu normaalia lujempaa ääntä, on naapurille hyvä ilmoittaa etukäteen. Varmista ilmoituksesta huolimatta, ettet häiritse kohtuuttomasti naapureita.

Jos metelöinti on häiritsevää ja jatkuvaa, voit tehdä häiriöilmoituksen OmaSATOssa.

Vakavan tilanteen tullen

Jos häiriö on äkillinen ja vakava, on hyvä soittaa poliisille, jotta tilanne saadaan rauhoitettua nopeasti. Poliisin tavoitat yleisestä hätänumerosta 112. Poliisi ei kerro käynneistään SATOlle, joten jos häiriö on jatkuvaa, kannattaa napata palvelupäällikköä hihasta tai soittaa meille asiakaspalveluun, jotta tieto kulkee SATOon asti.

Kodikkain terveisin

SATOn asiakaspalvelu

P.s. Tiesitkö, että meillä naapuriristiriitoja ratkoo oma asumisneuvoja. Jos asumisneuvojan apu kiinnostaa, asiakaspalvelumme välittää hänelle viestin.
Lue asumisneuvonnasta lisää »

Juttu on julkaistu alun perin 12.6.2018. Tietoja on päivitetty 25.5.2022.

Oletko vaihtamassa asuntoa? Täytä SATOn asuntohakemus