Kun itsenäisistä teoksista syntyy yhteisöllinen kokonaisuus: Lux Helsingin Lyhtypuisto-teos

Tammikuisessa Lux Helsinki -valofestivaalissa nähdään yhteistyönä toteutettu Lyhtypuisto-valoteos, jonka tekemiseen on osallistunut eri ikäisiä opiskelijoita, koululaisia ja taiteilijoita. Kaksi teoksen taiteilijaa esittelee työnsä ja kertoo, mikä tekemisessä oli parasta.

Valo- ja äänifirma Sun Effectsin varastotiloissa Roihuvuoressa kuhisee. Tuottajan valmistelut tammikuussa järjestettävään valotaidefestivaali Lux Helsinkiin ovat käynnissä, ja kuhinan keskellä Ilai Elias Lehto ja Einari Leskinen löytävät yhdestä kontista omat teoksensa. He osallistuivat syksyllä kurssille, jossa jokaisen oppilaan tehtävänä oli luoda lyhty itse valitsemistaan materiaaleista. Valmiista teoksista rakennetaan Lyhtypuisto -kokonaisuus Lux Helsinkiin.

Kurssi järjestettiin tänä vuonna viidettä kertaa ja sen vastuuhenkilönä toimi kuraattori Mia Kivinen. Tänä vuonna mukana oli Aalto-yliopistolaisten lisäksi oppilaita Kallion lukiosta sekä Aleksis Kiven peruskoulusta.

“Tämä on kurssi, jolla on voinut kokeilla kaikkia pöhköjä ja hulvattomia ideoita. Kannustan aina kokeilevuuteen ja mielikuvituksen käyttöön”, Mia kertoo.

Pienestä lyhdystä suureksi installaatioksi

Ilai ja Einari opiskelevat molemmat Aalto-yliopistossa - Ilai Visual Culture and Contemporary Art -maisteriohjelmassa ja Einari Muotoilun koulutusohjelmassa. Taiteilijapariskunta tapasi Tampereella ja molemmat päättivät hakea yhdessä Helsinkiin jatkamaan opintojaan. He osallistuivat Lyhtypuisto-kurssille nyt toista kertaa.

“Viime vuonna tekemäni teos kasvoi lopulta isommaksi installaatioksi ja on ollut esillä parissa galleriassa Oulussa ja Tampereella. Kurssi on antanut työskentelylleni paljon”, Ilai kertoo.

Myös Einarin viimevuotinen työ kasvoi Tamperelaisen gallerian huoneen täyttäväksi installaatio-valoveistokseksi.

“Työskentelyni seikkailee jossain valotaiteen ja veistotaiteen rajapinnassa. Myös Lyhtypuisto-kurssi innosti minua tekemään jotakin sellaista. Valon ja ihmisen vuorovaikutus kiinnostaa minua”, Einari pohtii.

Ilai ja Einari tekivät teoksensa yhtä aikaa, mutta omissa oloissaan ja henkilökohtaisista ideoistaan ammentaen.

“Ei toisen teosta kannata mennä sörkkimään tekovaiheessa. Mutta kun teos on valmis, voi ja pitääkin antaa kritiikkiä”, Ilai nauraa.

Kantaaottavuutta ja ristiriitaisuuksia

Tämän vuoden Lyhtypuisto-kurssin teemana oli kierrätys. Einarin työssä Sinking in Plastic kierrätys näkyy vahvasti kantaaottavana teemana: lyhtyä pitelee käsi, joka hukkuu roskamereen.

“Teos muistuttaa, että muovia ja muovijätettä on hirveän paljon kaikkien silmien edessä, vaikkemme sitä aina tajuakaan. Tutkin samalla, miten jätettä voi hyödyntää taiteen tekemisessä”, Einari kertoo.

Ilai taas jatkoi materiaalin parissa, joka on hallinnut hänen työskentelyään jo pitkään: huovutusvillan. Hänen teoksessaan Syystalven demoni pehmeä, käsinkosketeltava villa kohtaa materiaalittoman valon.

“Teoksissani on usein maailmanlopun mörköjä ja pahiksia, mutta huovutusvilla taas tuo niihin lohdullisuutta ja turvaa. Syystalven demonissa on sama ristiriita”, Ilai pohtii.

Mieleen kurssitovereiden teoksista jäi ainakin Olli Silvennoisen ämpäriteos, jossa sinivalkoinen ämpäri toimi lyhdynvarjostimena ja kommentoi Suomen 100-vuotisteemaa.

“Ämpärithän ovat tunnetusti kova juttu suomalaisille. Siinä teoksessa oli kaikessa yksinkertaisuudessaan asennetta”, Ilai nauraa.

Vain oma kunnianhimo rajana

Lyhtypuisto-kurssin ainoat rajoitteet ovat materiaalien kestävyydessä: lyhdyn tulee kestää niin kuljetusta kuin karuja tammikuisia sääolosuhteitakin. Myös itse valonlähde on jokaisessa teoksessa samanlainen lamppu. Kunkin kontolle jää pohtia, mitä itse lampulla lopulta tekee - naamioiko sen materiaaliin vai rakentaako lyhdyn sen ympärille.

“Mia painotti kurssilla, että tämän ei tarvitse olla välttämättä taiteellinen projekti, vaan jokainen saa vapaat kädet. Kokonaisuudessa on mukana niin kauniita lyhtyjä kuin poliittisia kannanottojakin”, Ilai pohtii.

Kurssi on aina uusi löytöretkensä, jolla jokainen luo itse oman määränpäänsä.

“Hienointa kurssilla on ollut valon luova käyttäminen veistostaiteessa. Idea työskentelyyn tulee minulle aina tekemisen kautta”, Einari kertoo.

“Myös haastavuus sai minut palaamaan takaisin kurssille. Kun lyhtyä tekee toista kertaa, kynnys kasvaa kun miettii, mitä voisi tehdä paremmin tai miten aihetta voisi lähestyä uudella tavalla. Se on kiinnostavaa”, Ilai miettii.

Ilai ja Einari ovat yhtä mieltä siitä, että kurssin tavoite on ainutlaatuinen: teokset tulevat osaksi isompaa, elävää kokonaisuutta.

Yksityiskohdista elävä kokonaisuus ja kohtaamistila kaupunkilaisille

Lux Helsinki järjestetään 6.-10.1.2018, ja sitä ennen Mia kuratoi teokset omille paikoilleen. Tänä vuonna Lyhtypuisto nähdään Ratakadun koulupuistikossa. Uusia taideteoksia syntyi tämän vuoden kurssilla noin tusinan verran, ja esillä ovat myös aiempien vuosien Lyhtypuisto-teokset - yhteensä lyhtyjä on lähemmäs 300.

“Jokainen teos on tosi erilainen, mutta yhdessä ne muodostavat kokonaistunnelman. Silti yksityiskohtia voi ihastella niin paljon kun haluaa”, Mia pohtii.

Ilai ja Einari eivät vielä tiedä, miten heidän teoksensa tullaan sijoittelemaan kokonaisuudessa. Ulkotiloissa teoksista tulee osa kaupungin katukuvaa. Samalla Lyhtypuisto muuttuu jaetuksi kokemukseksi kaikille.

“Lyhtypuisto on mielestäni yhteisöllinen katsomis- ja elämyskokemus. Se luo julkiseen tilaan vuoropuhelua ja kohtaamispintoja. Valolla on taipumus houkutella ihmisiä luokseen”, Ilai miettii.

“Teokset sitovat itsensä toisiinsa”, Einari muotoilee.

Taiteilijat odottavat näkevänsä myös Kallion lukiolaisten ja Aleksis Kiven peruskoululaisten töitä. Kurssin puitteissa toteutettu Lyhtypuisto toimii kontrastina Lux Helsingin isoille taiteilijanimille.

“On kiva, kun mukana on tekijöitä ja teoksia taidekorkeakoulu-kontekstin ulkopuolelta. Se kuvaa ehkä muutenkin Lyhtypuisto-teoksen viestiä: taide kuuluu kaikille ja kuka tahansa voi tehdä sitä”, Ilai ja Einari summaavat.