5 vinkkiä onnistuneiden lastenjuhlien järjestämiseen

Ihanat lastenjuhlat syntyvät hauskojen koristeiden ja värikkäiden herkkujen avulla. Isompi vierasjoukko mahtuu mukaan varmasti, kun varaat kotitalosi kerhohuoneen tilaisuutta varten.

SATOn Junonkatu 4:n pohjakerroksessa on keltainen ovi, jonka takana aukeaa laaja kerhohuone. Asukastoimikunta on sisustanut tilan joustavasti eri käyttötarkoituksia varten. Seinät on maalattu värikkäästi ja lapsille on järjestettyoma leikkinurkkaus. Tila on kuin laajennettu olohuone kaikille talon asukkaille.

”Täällä on järjestetty jo yhdet isot valmistujaisjuhlat, syntymäpäivät ja naisten hemmotteluilta”, asukastoimikunnan johtaja Sirpa Aaltonen kertoo.

Lastenjuhliin kerhotila on erinomainen, sillä siellä on tilaa leikkiä, ja kaikki pääsevät istumaan saman pöydän ääreen helposti. Poimi tästä vinkit, joiden avulla järjestät onnistuneet juhlat!

1. Luo juhlatunnelmaa teemavärin avulla

Lastenjuhlat saavat näyttävyyttä, kun rakennat kattauksen lapsen suosikkivärien ympärille. Valitse pöytäliina ja tarjoiluastiat värien perusteella ja kata pöytään värimaailmaan sopivaa syötävää. Esimerkiksi karkeista, donitseista ja kekseistä löytyy valmiiksi useita eri sävyjä, jotka sopivat väriteemaan.

2. Ota koristeet osaksi leikkejä ja säästä kuluissa

Useat juhlakoristeet sopivat hyvin leikkeihin ja juhlien ohjelmanumeroiden osaksi. Ilmapallot, saippuakuplat ja hassut naamarit luovat juhlantuntua ja innostavat lapsia leikkimään. Kuinka pitkään ilmapallo saadaan pidettyä ilmassa? Kuka poksauttaa eniten saippuakuplia? Säästät samalla juhlien kuluissa, kun koristeet sopivat osaksi ohjelmaa.

3. Jaa kutsut ajoissa

Kutsu vieraat noin kuukausi etukäteen, jotta mahdollisimman moni voi osallistua. Jos lapsi jakaa kutsut itse kavereille, askarrelkaa paperikutsut koko tarharyhmälle tai koululuokalle. Sukulaisille voi helposti soittaa ja naapureille juhlista kannattaa kertoa kasvotusten.

4. Luo yhteisöllisyyttä juhlien avulla ja kutsu naapurit mukaan

Juhlat ovat hyvä tapa tutustuttaa naapuriston lapsia toisiinsa ja saada lisää leikkikavereita. Koska välimatkaa ei ole, omatoimiset lapset voivat saapua juhliin itsekseen. Kehota vanhempia piipahtamaan juhlien loppuvaiheilla, jolloin ehditte tutustua kahvikupin verran ja lapset ovat ehtineet jo rauhassa leikkiä.

5. Hyödynnä kerhohuonetta juhlatilana

Kotona ei tarvitse erikseen siivota juhlia varten, kun kestit järjestetään talon kerhohuoneessa. Kerhotilassa on tilaa leikkiä, ja juhlatunnelma on helppo luoda koristeiden avulla. Tarjoamiset on helppo kuljettaa tilaan, kun välimatka taittuu hissillä tai rappusia pitkin. Muista siivota jäljet juhlien lopussa!

Jos oman talon kerhohuone ei ole vielä tuttu, voit kysellä neuvoja SATOn asiakaspalvelusta tai OmaSATOn kautta ›