Tehokkaasti piilossa tai siististi esillä

Onko makuuhuoneessa vallitseva perustila “tehokkaasti esillä ja usein hukassa”? Tavarakaaoksen hallinta vaatii järjestelmällisyyttä ja mielenlujuutta, mutta välillä se kaaos silti pääsee yllättämään. 

Makuuhuoneen säilytysratkaisuissa pätee ainakin kaksi periaatetta: pidä tavarat tehokkaasti piilossa tai siististi esillä. Tai sitten voidaan soveltaa molempia. Helpommin sanottu kuin tehty, eikö?

Jo niinkin perusjuttu, kuin säilytyslaatikot ja -lokerikot auttavat kaappijärjestyksen ylläpidossa. Tyylikkäissä laatikoissa säilyttäessäsi vältyt myös vaatevuorten penkomiselta, kun oikeat asusteet ja tarvikkeet löytyvät oikeasta laatikosta.

Budjettiratkaisu laatikoiden hankintaan ovat tietysti kenkälaatikot, joita voi myös tuunata yhtenäisen näköiseksi esimerkiksi päällystämällä ne kauniilla paperilla. Henkaritankoon ripustettava lokerikko on puolestaan kätevä esimerkiksi sekalaisten urheiluvälineiden säilyttämiseen.

Kaikissa asunnoissa kaappitila ei järjestelemisestä huolimatta aina riitä. Näin voi olla muun muassa kimppakämpissä, joissa säilytys- ja kaappitila voi jakautua epätasaisesti huoneiden kesken. Erillisillä säilytyskalusteilla, kuten esimerkiksi lipastoilla, saadaan lisää tilaa vaatteille, mutta kätevä ja kevyt tapa vaatteiden säilytykseen on omilla jaloillaan seisova vaaterekki tai lattianaulakko. Ne ovat olleet viime vuosina niin suosittuja, että kaupasta löytyy paljon kivoja vaihtoehtoja moneen eri makuun.

Esille jätetyt vaatteet kertovat sinusta ja persoonastasi. Vaatteista tulee mielenkiintoinen ja kodikas osa sisustusta, kun ne on helposti ja siististi säilytettävissä vaaterekein tai vaatekoukuin. Lattialle voi myös pinota siistejä laatikoita asusteita varten. Säilytystilaa saadaan näin lisää, mutta voit lisäksi miettiä haluatko varata vaaterekin esimerkiksi yhden päivän tai kuluvan viikon vaatteille vai haluatko säilyttää siinä vitriinimäisesti parhaita ja hienoimpia vaatteitasi.

Vaaterekin takana on tumma tehosteväri N499.

Vaaterekin lisäksi henkareiden, laukkujen tai asusteiden säilyttämiseen voi käyttää kaapin oveen ripustettavia koukkuja. Ripustimia ja koukkuja on monenlaisia, mutta niiden paikat ovat usein hakusessa, eikä joka seinälle halua vaatteita roikkumaan. Näitä käyttämällä säästyt myös poraamiselta. Koukun voi asentaa niin, että vaattet jäävät piiloon kaapin sisään tai esille kaapin ulkopuolelle.

Yleisilmeen piristämiseksi voit tuunata vielä kiintokomeroita maalaamalla tai vaihtamalla kalusteovien vetimiä SATOn omatoimiremontin ohjeiden mukaisesti. Tämän asunnon alkuperäisessä ovessa oli edellisen asukkaan jättämä kolhu, mutta kätevällä magneettimaalilla saatiin ovi paitsi siistittyä myös muutettua se hyödylliseksi muistitauluksi.

Säilytyslaatikot Stockmann ja Granit; Urheiluvälinelokerikko Stockmann; kiinnitysmagneetit Granit; Tapetti-mallit Studio Ulla Uitto; japanilaiset kortit kuvausrekvisiittaa; Kalusteovien koukut Ikea; Vaaterekki, vaatteet ja asusteet sekä urheiluvälineet kuvausrekvisiittaa.

Jos teet itse remonttia tai sisustat, jaa omat ideasi kanssamme. Tägää kuvaan #satojaideoita