Kodin lämpötila miellyttäväksi tekoälyn avulla

Tuhansiin SATOkoteihin on asennettu antureita, jotka osaavat säätää talon lämpötilaa aiempaa paremmin sisälämpötilojen perusteella. Uudet lämpö- ja kosteusanturit osaavat tunnistaa auringon tuottaman lämmön ja huomioida sen asunnon olosuhteissa ympäri vuoden.

SATOkoteihin asennettujen lämpö- ja kosteusantureiden avulla asunnon olosuhteet tunnistetaan aiempaa tarkemmin. Tähän asti asunnon sisälämpötila on säädetty ulkolämpötilan perusteella: kun ulkona on kylmä, pattereissa kiertävän veden lämpötilaa nostetaan. Esimerkiksi keväällä ulkolämpötila voi olla vielä alhaalla, mutta kevätaurinko porottaa suoraan asuntoon ja nostaa nopeasti sisälämpötilaa.

Anturi tunnistaa myös ihmisten ja koneiden tuottaman lämmön. Anturi siis osaa aistia, jos koti on pakkaspäivänä täynnä kyläilijöitä, jotka lämmittävät asuntoa.

Miellyttävä asumislämpötila säästää energiaa

Lämmön ohella anturit mittaavat asunnon kosteutta. Antureiden ansioista SATOkotien olosuhteita pystytään seuraamaan yhdestä järjestelmästä.

”Pystymme puuttumaan poikkeaviin lämpö- ja kosteustietoihin aiempaa nopeammin, mikä vähentää esimerkiksi kosteudesta aiheutuvia haittoja ja talojen lämmittämisen tehon tarvetta”, kertoo SATOn talotekniikkapäällikkö Robert Andersson.

Ouman-lämmönsäätöantureita on asennettu SATOkoteihin jo noin 5000 kappaletta. Syyskuuhun 2018 mennessä antureita saadaan yhteensä 10 000 asuntoon. Antureiden avulla SATO saa säästettyä energiaa vuodessa noin 10 kerrostalon verran.

Miten sinä voit säästää energiaa?

SATO pystyy vaikuttamaan talojensa ympäristövaikutuksiin ottamalla käyttöön energiaa ja vettä säästäviä tuotteita, kuten suihkukahvoja. 

Ympäristöystävälliset valinnat eivät vaikuta ainoastaan ympäristöön, vaan tuovat usein säästöä niin talojen ylläpitokustannuksiin kuin asukkaan omaan kukkaroonkin.

”Kerromme asukkaillemme vinkkejä ja tarjoamme muun muassa kierrättämistä helpottavia ratkaisuja, jotta asukkaidemme olisi mahdollisimman vaivatonta tehdä ympäristön kannalta fiksuja valintoja”, sanoo SATOn vastuullisuusasioihin erikoistunut projektiasiantuntija Laura Nurmi.

Otathan yhteyttä huoltoyhtiöön, jos WC-pönttösi lorisee tai hanasi vuotaa. Jo pienikin vuoto lisää vedenkulutusta merkittävästi. Kurkkaa helpot vinkit vedenkulutuksen vähentämiseen »

SATO on sitoutunut kiinteistöalan energiantehokkuussopimuksen tavoitteisiin, jotka vähentävät sähkön ja lämmön yhteenlaskettua kulutusta 10,5 prosenttia vuoden 2014 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

Päivitys 9.10.2020

Huomioithan, että olemme edenneet vastuullisuustyössämme jo tämän jutun luvuista huimasti eteenpäin. Uudempaa anturiasiaa löytyy esimerkiksi artikkelista Digitalisointi tuo vuokrakoteihin asumismukavuutta ja energiansäästöä »

Etsi vuokra-asunto | SATO