Mikä tekee kodista kodin? Asukkaat kertovat

Miltä kodissasi näyttää? Miltä siellä tuoksuu? Miltä kuulostaa?

Janne Ruokonen esiintyy mainosvideossa yhdessä poikansa Joonan kanssa.

Esimerkiksi näihin kysymyksiin SATOn talossa asuva Janne Ruokonen, 39, sai vastata, kun SATO kuvasi uusia mainosvideoitaan. Mainoksissa on oikeita koteja ja oikeita tunteita. Niitä ei ole käsikirjoitettu etukäteen, vaan asukkaat saivat kertoa omin sanoin, mikä tekee kodista kodin.

”Tykkäsin mainoksen aitoudesta. Olin kuvauksissa niin kuin kotona muutenkin, verkkareissa ja t-paidassa. Ehostus oli niin sanotusti nolla”, Janne Ruokonen nauraa.

 

”SATO omistaa asuntoja, mutta niistä tulee koteja vasta, kun ihminen muuttaa sisälle. Halusimme selvittää mitkä äänet, tuoksut ja maut tekevät kodista oman kodin”, SATOn markkinointipäällikkö Sanna Marttinen sanoo.

 

Marttinen kertoo, että vaikka mainoksiin valittiin hyvin erilaisia ihmisiä, kuvausten edetessä löytyi yksi asia, joka lopulta yhdisti kaikkia: koti on turvapaikka, johon voi vetäytyä omiin oloihin. Kodin tekevät myös asuinkumppanit, kuten lapset, puoliso, naapurit tai lemmikki.

Näin on myös yksinhuoltaja Janne Ruokosella. Hän lähti mukaan mainokseen, kun siihen tarjoutui mahdollisuus.

Jannelle kodin tunne syntyy rauhasta

Kun Janne Ruokonen erosi poikansa äidistä puolitoista vuotta sitten, hänestä tuli nyt 2,5-vuotiaan Joonan päähuoltaja. Silloin hän muutti lapsen kanssa 41 neliön kaksioon Tapiolaan. Hän otti asunnon näkemättä sitä, koska Joonan ukki asui lähellä ja Ruokonen uskoi, ettei uusi asunto voinut olla aivan pommi. Niin kuin ei ollutkaan.

”Koti alkoi rakentua, kun sisustin asunnon meille mieluisaksi tutuilla tavaroilla ja huonekaluilla. Kodin tunne syntyy, kun näen, että poika viihtyy ja leikkii omassa huoneessaan, ja tiedän, ettei kukaan tule rikkomaan sitä rauhaa. Silloin viihdyn itsekin.”

Kun Janne ja hänen poikansa Joona ovat kotona, tila täyttyy usein lastenlauluista ja yhteisestä kitaranrämpytyksestä.

Ruokonen kertoo, että kun poika lähtee äidilleen, hän hengähtää aina hetken verran, että huh, olipas taas meininki. Mutta yleensä jo vartin päästä tulee ikävä.

”Tulee orpo ja tyhjä olo, kun pojan mukana kämpästä häviää elämä.”

Toisaalta hän on oppinut ottamaan oman ajan latautumisena, joka tulee usein tarpeeseen. Silloin hän treenaa ja soittaa omia biisejään akustisella kitaralla kaikessa rauhassa.

Ruokonen on kalustanut parvekkeesta kesähuoneen, jossa voi rentoutua vaikka säkkituolissa.

”En ole halunnut tukkia kotia tavaralla, vaan haluan, että ympärillä on myös ilmaa ja tilaa. Silloin silmä ja mieli lepäävät. Ja pieni kämppä on helppo siivotakin.”

Kodin tunne jatkuu myös asunnon ulkopuolelle, koska naapurirapussa asuva ukki auttaa tarvittaessa, jos Ruokosen pitää lähteä vaikka ruokakauppaan. Seinänaapuri Simoon Ruokonen taas tutustui ja ystävystyi pihalla, kun he huomasivat pitävänsä samanlaisesta musiikista.

”Täällä on mukavat naapurit ja hyvä fiilis asua. Turvallinen olo syntyy siitäkin, kun tiedän, ettei kukaan myy asuntoa alta.”

Lisää palveluja asukkaille

Janne Ruokosen ja mainoskampanjan muiden asukkaiden näkemykset vahvistivat SATOn ja Sanna Marttisen ajatusta siitä, että asuminen on ihmisten välistä, ei vain sisustusta tai teknisiä tietoja.

”Mainoksilla haluamme luoda ajatusta, että SATOn kodista saa tehdä omannäköisen, sitä saa rakastaa ja siellä saa asua pysyvästi. Uskomme siihen, että kun ihminen saa elää omannäköistä elämää, se välittyy positiivisesti myös ympäristöön”, Marttinen kertoo.

”Haluamme tuoda asumiseen lisää asukkaiden tarpeista lähteviä ja hyvinvointia lisääviä palveluita. Tämä mainoskampanja elää ja täydentyy, ja asukkaat pääsevät jatkossakin jakamaan ajatuksia siitä, mikä tekee kodista kodin.”

Mikä sitten tekee Sanna Marttisen kodista kodin?

”Olen asunut ulkomailla ja vaihtanut kotia niin usein, että kodin tunne on minulla mielessä, voin mennä sinne koska vain. Tietysti kodin tunne tulee siitä, kun tiedän, että lapsilla on kaikki hyvin ja he ovat kotona. Heille haluan luoda turvallisen kodin, jonne he voivat palata myöhemmin ajatuksissa ja aisteissa”, Marttinen kertoo.

”Vaikken ole mikään tavaranhaalija, olen myös kerännyt maailmalta taide-esineitä, jotka muistuttavat niistä paikoista, jotka olen tuntenut kotina.”

Tämä maalaus vie Sanna Marttisen ajatukset vanhaan kotiin Kentuckyssa.

Yksi niistä on maalaus, joka kuvaa Kentuckyn Louisvillessa kadunkulmaa, jonka takana Sanna Marttinen aikoinaan asui. Marttinen osti taulun ulkoilmamarkkinoilta suoraan sen maalanneelta vanhalta rouvalta. Heillä oli silloin niin mukava juttutuokio, että se tekee taulusta entistä arvokkaamman.


Tuunaa SATOkodistasi itsesi näköinen omatoimiremontilla »

SATOn koteihin ovat lemmikit tervetulleita. Näin teet kodistasi koiratalouden »

Uusi elämäntilanne? Löydä sopiva vuokra-asunto.