Vuoden asiakas teki vuokrakodista omansa

SATOn Vuoden asiakas on vuosaarelainen Päivi Huikku, joka on järjestänyt asuintaloonsa tapahtumia, kukkia ja kunnostuksia. Hän kertoo, miksi vuokrakotiin kannattaa suhtautua kuin omaansa.

Päivi on viherpeukalo ja istuttaa pihakukat yhdessä naapureiden kanssa.

”Kun astuin reilut 18 vuotta sitten ovesta tänne asuntoon, tuntui että olin tullut kotiin. Muutimme silloin tyttäreni kanssa kahdestaan Valkeakoskelta kohti tuntematonta. Ystäväni oli käynyt katsomassa asunnon puolestani ennakkoon. Sofia oli silloin 2,5-vuotias. Tämä kaksio on ollut hänen kotinsa siis oikeastaan aina.

Olen tehnyt tästä itselleni kodin, käynyt läpi kaikki pinnat paitsi katon ja vessan. SATOlla on remonttitarvikepaketti, jota voi hakea netissä. Sitä kautta sain seinämaalit ja lattialaminaatit, jotka asensimme ystäväni kanssa. Itselle sopivat värit tuovat kotoisuutta.

Ihmiset ajattelevat usein, että vuokra-asuminen on vain väliaikaista. Kertakäyttökulttuuri on asunnonvaihdossa yleistä: asut jossain vuoden, toisaalla toisen. Minusta vuokra-asuntokin on oma koti.”

Pihasta tulee viihtyisä

”Talo tulee enemmän kodiksi, kun osallistuu itse. Olen ollut täällä asukastoimikunnassa 15 vuotta, viime vuodet puheenjohtajana. Meitä on ollut mukana 4–6 henkeä. Järjestämme aina kevät- ja syystalkoot, joulujuhlan ja viimeksi 25-vuotisjuhlan talolle.

Kesäkukat istutamme joka vuosi ja valitsemme ne itse. Olen pitänyt huolen, että saamme uutta nurmikkoa ja järjestin myös aurinkosuojapleksejä patiolle.

Monet ajattelevat, että mä vaan asun vuokralla, ei kuulu minulle. Mutta tämähän on oma elämä tässä! Pidän taloyhtiön pihaa omanani, voin mennä sinne kupsuttamaan kukkamaata ja pensaiden juuria, kun siltä tuntuu.

Jos maksaa vuokraa, myös talon alue on oma. Miksei yrittäisi tehdä siitä viihtyisää? Varsinkin, kun siihen annetaan puitteet, jos vain pyytää. Ja onhan myös kivaa tehdä yhdessä asioita ja vaikuttaa ympäristöönsä. En käyttäisi tähän vapaa-aikaani, jos en tykkäisi.”

Nemo on aina valmis rapsutettavaksi.

Kiireeseen löytyy lääke

”Ihmiset osallistuvat yhä vähemmän yhteiseen toimintaan. Sellaista se vain on. Maailma on muuttunut paljon kiireisemmäksi, työ vie niin paljon aikaa, ettei vapaa-ajalla viitsitä enää osallistua. Kaikkien naapureiden kanssa ei ole enää yhteistä kieltäkään.

Minusta yhdessä tekeminen on lääkettä kiireisyyteen. Se on yksi syy miksi teen tätä. Siitä saa myös hyvän mielen, että on hoitanut asioita eteenpäin. On ainakin yrittänyt.

Teen talkoisiin aina kunnon ruoat salaateista lihoihin. Joulujuhlissa meillä on kinkusta lähtien kaikki ruoat ja kerhohuoneeseen tuodaan joulukuusi, valot ja koristeet.

Viime syksynä olin mukana SATOja makuja -tapahtumassa tarjoilemassa Jyrki Sukulan kanssa soppaa eri talojen asukkaille. Se oli ihana päivä, kun ihmiset tulivat paikalle ja juttelivat. Lähtisin vaikka heti uudestaan.”

Löydä itsellesi se oikea SATOn vuokra-asunto

Aihetta ylpeyteen

”Ylpein olen meidän kerhohuoneesta. Pari vuotta sitten naapurini Niina sanoi, että eikö me saataisi maalata tämä. Silloin kerhohuoneella oli vaaleanpunainen ruutukuvioinen maalipinta ja lommoja seinissä, olihan se 23 vuotta vanha. Haimme ja saimme maalit SATOlta ja käytimme yhden viikonlopun tilan maalaamiseen vaaleilla sävyillä.

Tuntuu vieläkin hyvältä joka kerta, kun menen sinne. Tähän taloon jää minusta pysyvä kädenjälki.

Olen järjestänyt kerhohuoneella viisikymppiseni ja Sofian ylioppilasjuhlat. Ylioppilasjuhlia varten sisustimme tilan itse: ripustimme sinne omat verhot ja muuta rekvisiittaa. Sukulaisia tuli Lapista asti, meillä oli 60 vierasta ja hyvät tarjoilut.

Tammikuun puolivälissä tyttäreni muutti omilleen. Tuntuuhan se haikealta. Vähän on pölmähtynyt olo, mihin suuntaan lähden itse. Mutta Vuosaaresta en lähde. Täällä on meri, luonnonsuojelualueet, metsää ja puistoja. Täällä on kaikki.”

---

Miksi Päivi?

Näin SATOn raati perusteli Päivi Huikun valintaa vuoden asiakkaaksi:

  • SATOn asiakas vuodesta 1999 lähtien
  • asukastoimikunnan puheenjohtaja, joka organisoi yhteisiä tapahtumia talon asukkaille
  • oli #SATOjamakuja -tapahtumassa koko päivän mukana auttamassa
  • huolehtii talosta ja pihasta
  • on aktiivisesti yhteydessä SATOon
  • toteuttaa SATOn asumisen arvoja (Hyvä naapuruus, viihtyisä ympäristö, vastuullinen vuokranmaksu)

Kiitos asiakkuudestasi, Päivi!

Viime vuonna SATOn Vuoden asiakas löytyi Tampereelta »